Pentu tulee taloon

Mona Hokkanen

Jos talossa ei aiemmin ole ollut koiraa, on valmistauduttava aikamoiseen muutokseen. Aluksi tuo pieni karvapallero siirtää kaikki alle metrin korkeudelta löytyvät ja alle kilon painoiset tavarat paikoiltaan, maistelee osaa niistä ja pissailee joka paikkaan. Tämä on kuitenkin vain pieni osa siitä, mitä koiran pitoon liittyy.

Koti kuntoon

Omat hermot säästyvät, jos koti laitetaan "pentuystävälliseen" kuntoon jo ennen pennun tuloa. Kääri käsinkudotut persialaismatot rullalle ja laita lakerikenkäsi kaappiin. "Riisu" kotisi niin, että se on pennulle turvallinen, sallittu paikka. Älä pilaa pentuaikaa sillä, että jatkuvasti joudut kieltämään pentua. Tuo tilalle sallittuja esineitä, leluja ja puruluita.

Valitse pennulle sopiva nukkumapaikka, missä se saa levätä rauhassa. Nukkumapaikaksi sopii esimerkiksi pahvilaatikko, johon taitetaan viltti. Hanki myös valmiiksi pehmeä kaulapanta ja talutin. Pentusi hoitoon tarvitset kynsisakset ja karstan. Ruoka- ja vesiastioiden on hyvä olla sellaisia, jotka eivät herkästi mene nurin.

Sisäsiisteys

Valitse sopiva paikka sanomalehdelle, jolle pentu voi tehdä tarpeensa. Koiralla on tarve pitää oma "pesänsä" puhtaana. Siksi se ei pissaa sanomalehdelle, joka sijoitetaan aivan ruokakupin tai makuupaikan viereen. Hyvä paikka sanomalehdelle on ulko-oven läheisyydessä.

Vie pentu ulos mahdollisimman usein heti sen herättyä ja heti sen syötyä, niin se oppii tekemään tarpeensa ulos. Älä kuitenkaan ota turhaa stressiä yrittämällä opettaa pentua heti sisäsiistiksi. Pentu ei vielä kykene pidättämään kauaa ja siitä sitä ei ikinä saa rankaista. Sisäsiisteyden oppiminen on enemmän kiinni koiran kypsyydestä kuin siitä, miten kovasti sitä yritetään opettaa.

Ulkoilu

Ulkoilu on paljon muutakin kuin tarpeiden tekemistä. Ulkoillessaan koira tutustuu ympäristöönsä; metsään, autoihin, muihin koiriin ja ihmisiin. Ulkoilu on myös yhteinen hetki koiran kanssa. Mikäli sinulla on useampia koiria, pyri kuitenkin viemään pentu yksin ulos mahdollisimman usein. Tämä siksi, että pentu leimautuisi sinuun, oppisi kulkemaan sinun perässäsi ja seurailemaan minne sinä menet.

Ulkoiluta pentuasi mahdollisimman paljon vapaana. Totuta pentu siihen, että sen kuuluu huolehtia siitä minne sinä olet menossa, eikä päinvastoin. Paras aika tämän opettamiseen on pennun ollessa pieni, jolloin sillä ei ole rohkeutta mennä kauas. Jos maltat kulkea hiljaa eteen päin, kutsumatta pentua vaikka se häviäisi näköpiiristä, pentu oppii huolehtimaan siitä, ettei jää matkasta. Jos sitä vastoin jatkuvasti huhuilet sille, se jättää yhteydenpidosta huolehtimisen sinulle myös tulevaisuudessa.

Ruokailu  

Seitsemänviikkoinen pentu tarvitsee ruokaa useamman kerran päivässä, aikuiselle riittää kerta päivässä tai kaksi kertaa, sen mukaan mikä perheelle sopii. Älä anna koiralle välipaloja. Mikäli omasta ruoasta jää tähteitä, anna ne koiralle vasta sen seuraavan ruokailun yhteydessä. Kun koira ei ikinä saa ruokaa perheen syödessä, se ei yhtä herkästi opi kerjäämään eikä odottamaan ruokaa pöydästä. Koiran hampaille on myös paljon terveellisemää, ettei koira syö ruoka-aikojen ulkopuolella.

Älä totuta pentua siihen, että se saa ruokansa aamulla heti herättyäsi. Usein tämä johtaa siihen, että se kaikin tavoin yrittää saada sinut mahdollisimman aikaisin hereille. Parempi on opettaa koiralle jo pentuna, ettei se saa mitään vaatimalla. Mikäli koira joutuu jäämään päiväksi yksin, ruoka kannattaa antaa vasta vähän ennen lähtöä. Näin pentu on yksin ollessaan mahdollisimman raukeassa mielentilassa, sillä ruoan sulattaminen rauhoittaa koiraa.

Sallittu ja kielletty

Päätä etukäteen, mikä on sallittua, mikä kiellettyä. Ellet halua aikuista, toisinaan likaista koiraa sänkyysi, sohvalle tai nojatuoleihin, älä myöskään helly ottamaan pentua viereesi. Jos haluat ottaa pennun syliisi, istu itse lattialla. Koiralle on paljon helpompaa ja turvallisempaa noudattaa selviä sääntöjä, kuin toimia kulloistenkin mieltymystesi mukaisesti.

Työnnä koira päättäväisesti alas jo silloin, kun se pienenä pentuna ensimmäistä kertaa nostaa etutassunsa sängyn tai sohvan reunalle. Jos sallit kahden tassun nostamisen reunalle, keskivartalo seuraa pian perässä ja kohta koko koira on ylhäällä. Aseta rajat niin, että niitä on sekä sinun että koiran helppo noudattaa.

Tuhotyöt

Älä anna pennullesi mahdollisuutta varastaa ruokaa tai rikkoa paikkoja. On paljon helpompaa estää koiraa oppimasta näitä huonoja tapoja kuin poistaa opittu virhekäyttäytyminen. Mitä useammin koira on toistanut tietyn toimintamallin, hyvän tai huonon, sitä suurempi on todennäköisyys, että se toistaa sitä edelleen. Siksi ei kannata jättää pennun kiusaukseksi mitään ruokaa eikä helposti pureskeltavia esineitä, kuten kenkiä ja mattoja.

Pidä erillään omat tavarasi ja koiran lelut. Jos annat koiran puruleluiksi vanhat hansikkaasi ja kenkäsi, koira herkästi omii myös samalle haisevat edelleen käytössä olevat tamineesi. Suurin virhe tehdään, kun koiralle ensin ollaan vihaisia kenkien syömisestä ja seuravana päivänä samat kengät annetaan leluiksi ajatuksella: "Syö sitten loppuun, kun kerran aloitit." Kumma juttu, kun koira kohta taas vie seuraavat kengät!

Yksin jääminen

Totuta pentua vähitellen olemaan yksin kotona. Aloita harjoittelu tilanteessa, jolloin pentu on ulkoilutettu, väsynyt ja kylläinen. Jätä pentu alusta alkaen vain pieneen osaan huoneistoa, esimerkiksi yhteen huoneeseen. Pennulle on hyvä jättää leluja ja isoja ydin- tai puruluita ajanvietteeksi. Ruokaa ei tule jättää lohdutukseksi. Yksinoloharjoitukset aloitetaan lyhyestä hetkestä ja poissaoloaikaa pidennetään vähitellen.
Aluksi pentu voi protestoida yksin jäämistä vastaan, mutta sinun on pysyttävä päämäärässäsi. Jos pentu muutaman kerran onnistuu vinkumalla tai haukkumalla houkutteleman sinut takaisin, se tulee kokeilemaan näitä keinoja myös tulevaisuudessa. Anna pennun huomata, ettei se voi vaatia sinua takaisin. Tällöin se hyväksyy pian kohtalonsa. Muista, että pennulle paluusi on palkinto, vaikka tulisitkin takaisin toruaksesi sitä metelöinnistä. Siksi on parempi jättää pennun yritykset huomiotta ja palata aina vasta pennun odottaessa hiljaa.