Vesipelastuskokeet

Merja Heikkilä

Vesipelastuskoe eli VEPE kehitettiin alun perin pitämään yllä erityisesti landseerien ja newfoundlandinkoirien pelastusvaistoa ja uimataitoa, mutta lajissa saavat kilpailla kaiken muunkin rotuiset koirat, kunhan ne ovat läpäisseet soveltuvuuskokeen.

Vesi-innostaan ja yhteistyöhalustaan tunnetuille noutajaroduille VEPE sopii erityisen hyvin, jopa pikku tollereille, jotka vaivatta jaksavat hinata vedessä lipuvaa kumivenettä matkustajineen kuin myös vaikka satakiloista "hukkuvaa". Ja olivathan labradorit puolestaan alun perin niitä "pienempiä newfoundlandinkoiria", joitten työhaluja on vuosikymmenien saatossa vaalittu.

Soveltuvuuskoe on kuitenkin läpäistävä ennen kuin varsinaiseen kisaamiseen pääsee, ja siinä on hermopaineena se, että yrittää saa vain kaksi kertaa: jos molemmilla kerroilla epäonnistuu, ura on poikki. Lohdutukseksi sanottakoon, että normaalisti peruskoulutetulle noutajalle soveltuvuuskoe on todella helppo.

Vesipelastusta voi harrastaa minkä tahansa muun lajin ohella, ja koska uiminen vahvistaa kuntoa rasittamatta niveliä, nivelvaivaisellekin koiralle VEPE-harjoittelu tekee vain hyvää.

Vaikka kokeissa on järjestäjien puolesta välineet viimeisen päälle: isot vahvat kumiveneet, kaikille veneeseen menijöille pelastusliivit ja "hukkuvalla" kelluntapuku, omin päin harjoitteluun riittää aluksi vain dami, narunpätkä - ja kekseliäisyyttä. Damin viemisen ja köydestä hinaamisen voi vallan hyvin opettaa kuivalla maallakin. Moni noutaja hyppää epäröimättä veteen tavallisestakin soutuveneestä; varmempaa kuitenkin on aloittaa veneestähyppelyt kumiveneellä, joka on matala, pehmeä ja lipsumaton. Ellei lähiseudulla ole pääsyä viralliseen VEPE-koulutukseen kunnollisine veneineen, omatoimiseen harjoitteluun välttää halpa markettikumivene, jonka pohja kannattaa tukevoittaa jollain jäykällä kumimaton tapaisella.

Yleistä kokeesta

Joka luokassa on neljä osasuoritusta, ja kaikki koirat suorittavat kunkin tehtävän peräjälkeen alimmasta luokasta voittajaluokkaan ennen kuin on seuraavan suorituksen vuoro. Kaikki osallistujat ovat siis paikalla koko kokeen ajan. Kakkos- ja kolmostehtävän välissä on tapana pitää lyhyt lounastauko. Alemmissa luokissa jokaisesta virheettömästä osasuorituksesta saa 25 pistettä, maksimi siis 100. Kolmospalkintoon (myös SOVE hyväksyttyyn) vaaditaan vähintään 65 pistettä, toiseen palkintoon 80 ja ensimmäiseen palkintoon vähintään 90 pistettä, voittajaluokassa kolmostuloksen saa jo 60 pisteellä.

Kukin tehtävä on saatava suoritetuksi neljässä minuutissa (VOI-luokan nelostehtävä kahdessa), ja koiran on lähdettävä suorittamaan tehtävää 30 sekunnin kuluessa siitä, kun ylituomari on antanut merkin, mutta muuten nopeudella ei ole merkitystä, vaikka aika kaikille otetaankin.

Osasuoritusta kohden ohjaajalla apuohjaajineen on ilman virhepisteitä käytettävissä alokasluokassa 6 käskyä, avoimessa luokassa 3 ja voittajaluokassa 1. Mutta "hukkuvan" pelastustehtävässä koiran on oma-aloitteisesti ilman käskyä lähdettävä suoritukseen. Apuohjaajaa tarvitaan vain SOVE/ALOSSA, useimmiten hän on ohjaajan perheenjäsen tai tuttu, mutta tarvittaessa myös järjestäjien edustaja voi toimia apuohjaajana.

Maalilinja merkitään rantaveteen asetetuilla kepeillä, sen leveys on vähintään 5 metriä.

Veneestä putoaja toimii kaikissa luokissa samalla tavoin eli polskuttelee aluksi hätäisesti, muttei ääntele eikä tartu poijuun. Koiran lähestyessä hän jää hiljaa selälleen kellumaan. Kädessään hän pitää damintapaista "kädenjatketta", josta koira mustelmien säästämiseksi hinaa hänet rantaan.

Jos innostut vepeilemään eikä kylmä vesikään kipinää sammuta, kannattaa Suomen Kennelliitosta tilata "Vesipelastuskokeen säännöt ja ohjeet" -kirjanen, siinä seuraavat asiat ja paljon muuta selitetään seikkaperäisesti.

Soveltuvuuskoe (SOVE)

Soveltuvuuskoe on aivan sama kuin alokasluokka. Alaikäraja on 12 kuukautta. Hyväksyttyyn tulokseen tarvitaan vähintään 65 pistettä sadasta.

ALOKASLUOKKA

1. Uinti 50 m
Koira (ja useimmiten myös apuohjaaja) veneessä 50 metrin merkkipoijulla. Ohjaajan kutsusta koira hyppää veneestä veteen ja ui maalikeppien välistä rantaan ohjaajan luo.

2. Esineen vienti 30 m
Vene ja toinen ohjaaja veneessä 30 metrin poijulla. Rantaohjaaja antaa esineen (oma dami tms tuomarin hyväksymä) koiralle, joka vie sen veneessäolijalle.

3. Veneen nouto 30 m
Vene on 30 metrin poijulla. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ja sen pitää hinata vene rantaan, mieluiten tietysti maalikeppien väliin. Veneessä on vähintään 2 henkilöä ja kolmimetrinen vetoköysi, joka ojennetaan koiralle tuomarin merkistä.

4. Hukkuvan pelastaminen 30 m
Pelastettava henkilö putoaa veneestä 30 metrin poijun kohdalla. Venettä ajetaan eteenpäin kymmenisen metriä. Pelastettava polskuttelee aluksi hätäisesti, muttei ääntele eikä tartu poijuun. Koira ryntää oma-aloitteisesti pelastamaan heti putoamisen huomattuaan ja hinaa hukkuvan rantaan maaliin eli maalikeppien väliin.

On myös mahdollista varustaa koira valjailla, joitten kädensijaan pelastettava tarttuu kuljetettavaksi, mutta noutajille tämä systeemi on hieman vieras.

AVOIN LUOKKA

1. Uinti ja veneen nouto 50 m
Koira lähtee veneestä 50 metrin poijulta kohti 30 metrin poijulla olevaa venettä, jossa on vain yksi henkilö. Tämä heittää noin kolmimetrisen vetoköyden kokonaan veteen siinä vaiheessa, kun koira on lähestynyt noin 10 metrin päähän. Koiran pitää tarttua vetoköyteen ja hinata vene rantaan maaliin.

2. Esineen vienti 30 m
Kokeen alussa arvotaan kaikille sama vientiesine, joka voi olla joko dami, kelluva köysi johon on kiinnitetty pieni poiju, tai pelastusliivit. Vientiesine ojennetaan koiralle suuhun, koira vie sen veneelle ja palaa maaliin.

3. Hyppy ja veneen hinaus 50 m
Koira ja vähintään 2 henkilöä ovat veneessä 50 metrin poijulla. Noin kolmimetrinen vetoköysi heitetään veteen, koira hyppää veneestä, tarttuu vetoköyteen ja hinaan veneen rantaan maaliin.

4. Hukkuvan pelastaminen veneestä lähtien 50 m
Koira on veneessä 50 metrin poijulla. Toista venettä ajetaan/soudetaan rannan suuntaisesti 30 m poijun linjalla. Poijun kohdalla pelastettava henkilö pudottautuu liikkuvasta veneestä, joka jatkaa kulkuaan pysähtymättä. Koira lähtee veneestä ja toimittaa hukkuvan rantaan maaliin.

VOITTAJALUOKKA

Ensimmäisessä ja neljännessä osasuorituksessa sallitaan kaksi käskyä "vie -irti" ilman virhepisteitä.

1. Köyden vienti veneeseen 30 m
Vientiköysi on kelluva, vähintään 35 metrin pituinen ja vähintään 8 mm:n paksuinen. Sen päähän voidaan kiinnittää noin metrin pituinen paksumpi köydenpätkä, johon koiran on helpompi tarttua.

Ohjaaja antaa köyden pään koiralle ja lähettää koiran veneelle. Ohjaaja juoksuttaa köyttää käsiensä välissä, eikä koira saa irroittaa köydestä suorituksen aikana. Koira luovuttaa köyden pään veneessä olevalle avustajalle ja ui takaisin rantaan koskematta köyteen enää. Virheettömästä suorituksesta saa 20 pistettä.

2. Toisen veneen nouto 50 m
Vene, jossa koira ja ohjaaja ovat, ajetaan 50 m poijun linjalle 15-20 metriä keskilinjasta sivuun. Noudettava vene, jonka vetoköysi on valmiiksi vedessä, ajetaan 30 m poijun linjalle saman verran keskilinjan vastakkaiselle puolelle. Ylituomarin merkistä kumpaakin venettä aletaan soutaa rannan suuntaisesti kumpikin kohti omaa poijuaan - noudettavaa venettä perä edellä, ettei vetoköysi mene veneen alle. Ohjaaja saa itse päättää, missä vaiheessa lähettää koiran matkaan. Koira hyppää käskystä veteen ja hinaa rannanpuoleisen veneen maaliin. Virheettömästä suorituksesta saa 20 pistettä.

3. Hukkuvan pelastaminen veneestä lähtien 50 m
Pelastettava henkilö on veneessä 50 metrin poijulla, koira ja ohjaaja ovat toisessa veneessä 30 metrin poijulla. Kun koiravenettä aletaan soutaa rantaa kohti, putoaa kauempana olevasta veneestä henkilö ja räpiköi merihädässä. Koiran lähtövene soudetaan rantaan saakka, mutta koira syöksyy siitä oitis hukkuvaa pelastamaan ja hinaa tämän rantaan maaliin. Virheettömästä suorituksesta saa 40 pistettä.

4. Esineen vienti veneeltä veneelle rannan suuntaisesti 20 m
Veneet A ja B ajetaan noin 10 metrin päässä rannasta oleville merkkipoijuille, joitten välinen etäisyys on 20 metriä. Ohjaaja lähettää koiran viemään esineen (oma dami tms.) A-veneestä B-veneessä olevalle henkilölle. Esinettä ei saa heittää veteen, josta koira ottaa sen, vaan se on annettava koiralle jo veneessä. Ajanotto päättyy, kun toisessa veneessä olija on saanut esineen. Virheettömästä suorituksesta saa 20 pistettä.

Tie VEPE-valioksi

SOVE hyväksytty + 2 x ALO 1 + 2 x AVO 1 + 3 x VOI 1 + NÄY H = FIN VPVA